Dengbêj: kurdilaiset tarinankertojat, jotka laulavat historiaa

Kuvittele huone täynnä vieraita myöhään illalla. Iäkäs laulaja nojautuu taaksepäin, sulkee silmänsä ja aloittaa ilman ainuttakaan soitinta. Pitkän aikaa koko huone seuraa rakkaustarinaa, taistelua tai valituslaulua jo kauan sitten poistuneesta ihmisestä. Laulaja on dengbêj, yksi niistä kurdilaisista laulavista tarinankertojista, jotka ovat kantaneet historiaa äänessään sukupolvien ajan.

Perinne elää ennen kaikkea Kurmancî-murteessa (pohjoiskurdi). Tämä opas kertoo, mitä sana tarkoittaa, mitä dengbêjit laulavat, missä heitä voi yhä kuulla ja miksi heidän laulunsa ovat tärkeitä kaikille kieltä opiskeleville. Onko kurdilainen kulttuuri sinulle uutta? Aloita artikkelista keitä kurdit ovat.

Mitä dengbêj tarkoittaa?

Sanassa on kaksi osaa. Ensimmäinen, deng, tarkoittaa ”ääni” (sekä ihmisen ääni että ääni yleensä). Toinen, -bêj, tulee Kurmancî-murteen verbistä, joka tarkoittaa ”sanoa” tai ”kertoa”. Dengbêj on siis joku, joka kertoo äänellään. Itse taidetta kutsutaan nimellä dengbêjî.

Soranî-murteessa (keskikurdi) äänelle on sama sana: دەنگ.

Osan -bêj kuulet arkisessa Kurmancî-murteessa aina, kun joku sanoo tai kertoo jotain:

”Kuten sanonta kuuluu” johdattaa yleensä sananlaskuun, ja kurdissa niitä riittää. Lisää löydät oppaastamme kurdin idiomeista.

Sama pääte tekee muistakin sanoista ihmisiä. Laulu on stran, joten laulaja on stranbêj. Soranî-murteen laulajaa tarkoittava sana, گۆرانیبێژ, on rakennettu samalla tavalla. Proosamuotoisten tarinoiden kertoja on çîrokbêj, sanasta Çîrok, ”tarina”.

Kilam ja stran

Dengbêjit puhuvat kahdenlaisista lauletuista kappaleista. Kilam on pitkä laulettu tarina. Se soljuu vapaasti, lähellä puhetta, ja laulaja yhdistää usein säkeen seuraavaan lähes tauotta. Se lauletaan ulkomuistista eikä sitä lueta paperilta.

Sana stran tarkoittaa laulua arkisessa merkityksessä: kappaletta, jossa on tasainen sävelmä ja rytmi. Häälaulut ja tanssilaulut kuuluvat tähän ryhmään. Raja näiden kahden välillä ei ole aina tarkka, ja eri alueiden laulajat käyttävät sanoja hieman eri tavoin.

Perinteisesti nuori laulaja oppi kilamit mestarilta. Oppilas kuunteli, harjoitteli ja sai korjauksia, ja hän lauloi julkisesti vasta, kun mestari antoi luvan.

Eepoksia, rakkaustarinoita ja valituslauluja

Useimmat dengbêjit laulavat ilman mitään soitinta (amûr). Ääni kantaa kaiken: tarinan, sävelmän ja tunteen. Joillakin alueilla laulajat käyttävät lisäksi perinteistä soitinta, mutta pelkkä ääni on taiteen ydin.

Tarinat jakautuvat muutamaan suureen ryhmään:

• Sankarieepokset taisteluista ja urotöistä; ne voivat kestää tunnin tai pidempäänkin.
• Rakkaustarinat, jotka ovat usein traagisia ja päättyvät eroon tai kuolemaan.
• Valituslaulut kuolleista, menetetyistä kodeista ja vaikeista ajoista.
• Laulut paikoista ja arjesta, täynnä kylien, vuorten ja jokien nimiä sekä paikallisia tapahtumia, jotka ihmiset halusivat muistaa.

Monia kurdilaisen kyläelämän tapahtumia ei koskaan kirjoitettu muistiin, joten kilamit toimivat suullisena arkistona. Siksi dengbêjejä kutsutaan usein yhteisöjensä muistiksi.

Osa näistä tarinoista on hyvin vanhoja. Memin ja Zînin rakkaustarina eli suullisessa perinteessä Memê Alan -nimisenä versiona, ennen kuin runoilija Ehmedê Xanî teki siitä klassisen kirjoitetun runonsa. Lue lisää oppaastamme kurdilaisesta kirjallisuudesta.

Valituslaulut lauletaan surumielisessä tunnelmassa, jonka Kurmancî tiivistää lyhyeen idiomiin:

Dilê min teng e دڵم تەنگە Sydämeni on raskas (olen surullinen)

Iltoja, vierassaleja ja radiota

Sukupolvien ajan näyttämönä oli koti. Naapurit kokoontuivat illalla jonkun kyläläisen taloon kuuntelemaan. Näitä iltakokoontumisia kutsutaan nimellä şevbihêrk, ja sana alkaa sanalla şev, ”yö”.

Päälliköt ja maanomistajat pitivät usein kokoontumisia suuressa vierassalissa, dîwanissa, ja hyvä dengbêj oli siellä aina tervetullut. Jotkut heistä tukivat laulajaa, joka vastineeksi lauloi heidän suvustaan ja teoistaan. Dengbêjit lauloivat myös häissä ja hautajaisissa, ja vuoteen 1980 asti he kokoontuivat yhä Diyarbakırin teehuoneisiin.

1900-luvulla äänet kulkivat kauemmas. Neuvosto-Armenian Jerevanin radion kurdinkieliset ohjelmat välittivät dengbêj-laulua kuulijoille kaukana kaupungin ulkopuolella. Myöhemmin kasetit kulkivat kädestä käteen.

Kuuluisia dengbêjejä

Monet laulajat pitivät taidetta elossa, ja useimmat heistä tunnettiin vain omalla alueellaan. Muutamat nimet kurdit muistavat lähes kaikkialla.

• Evdalê Zeynikê oli 1800-luvun mestari, joka kuoli 1900-luvun alussa. Hän matkusti laajasti ja lauloi päälliköiden ja maanomistajien kokoontumisissa. Hänestä tuli niin kuuluisa, että myöhemmät dengbêjit laulavat hänestä legendaarisena hahmona, ja hänen elämänsä innoitti kurdilaisen kirjailijan Mehmed Uzunin vuonna 1991 ilmestynyttä romaania.
• Karapetê Xaço syntyi armenialaiseen perheeseen 1900-luvun alussa ja lauloi Kurmancî-murteella. Hän asettui Jerevaniin, ja vuosikymmenten ajan hänen äänensä kuului Jerevanin radion kurdinkielisissä ohjelmissa. Hän kuoli vuonna 2005 useimpien tietojen mukaan yli satavuotiaana, ja hänen äänitteensä ovat yhä tärkeä lähde myöhemmille laulajille.
• Şakiro, oikealta nimeltään Şakir Deniz, syntyi vuonna 1936 Ağrın seudulla, ja hän on yksi viime vuosikymmenten rakastetuimmista dengbêjeistä. Kuulijat kutsuivat häntä nimellä Kewê Ribat, ”Ribatin peltopyy”, hänen kauniin äänensä vuoksi. Hän kuoli vuonna 1996, ja nuoremmat laulajat oppivat yhä hänen äänitteistään.
• Meryem Xan ja Eyşe Şan kuuluvat 1900-luvun tunnetuimpiin naisääniin, ja heidän äänitteensä veivät kurdilaisia lauluja laajalle yleisölle.

Kun kilam koskettaa kuulijoitaan, Kurmancî-murteessa on tunteelle idiomi: Dilê min germ bû. Se tarkoittaa ”Sydämeni lämpeni”, toisin sanoen ”Olin liikuttunut”.

Perinne nykyään

Perinne on selvinnyt vaikeiden vuosikymmenten läpi. Pitkiä aikoja 1900-luvulla kurdin kielen käyttöä rajoitettiin Turkissa, ja vuoden 1980 jälkeen monet dengbêjit lakkasivat laulamasta julkisesti. Joidenkin mukaan osa heidän ohjelmistostaan katosi noina hiljaisina vuosina.

Nykyään taiteella on uusia koteja. Jotkin alueen kaupungit ovat avanneet dengbêj-taloja, joita Kurmancî-murteella kutsutaan nimellä Mala Dengbêjan. Tunnetuin niistä avattiin Diyarbakırissa toukokuussa 2007. Siellä iäkkäät dengbêjit istuvat yhdessä teen ääressä ja laulavat vuorotellen, ja vierailijat kuuntelevat ja tallentavat. Monelle se on harvinainen tilaisuus kuulla kilam laulettuna livenä.

Dengbêjit esiintyvät myös festivaaleilla, televisiossa ja äänitteillä, ja nuoremmat muusikot sovittavat vanhoja kilameja uusiin tyyleihin. Esitykset ovat yleensä lyhyempiä ja esityksellisempiä kuin vanhat illat. Yhä harvempi nuori oppii mestarilta vanhaan tapaan, ja osa oppii sen sijaan äänitteistä.

Miksi se on tärkeää Kurmancî-murteen opiskelijoille

Kaikille Kurmancî-murretta opiskeleville dengbêj-perinne on aarrearkku. Kilamit säilyttävät vanhoja sanoja, paikannimiä ja ilmauksia, joita oppikirjoissa tapaa harvoin. Ne näyttävät myös, miltä kieli kuulostaa, kun se kantaa todellista tunnetta.

Em mîrata xwe diparêzin /ɛm miˈrata xwɛ dɪpaˈrɛzɪn/ میراتەکەمان دەپارێزین Suojelemme perintöämme

Jotta voisit joskus seurata kilamia, aloita arkisesta Kurmancî-murteesta. ZimanGon ilmainen peruskurssi opettaa sitä askel askeleelta Kurmancî-kurssillamme, ja jokaisella oppitunnilla on ääni.